R.I.P.

Vanhat fillarit

Ajan saatossa on tullut hankittua "muutamia" fillareita. Suurimman osan olen kasannut rungosta (mikä on oiva tapa saada sellainen fillari mikä sattuu tulemaan) ja osat ovat yleensä olleet kiinni aika monessa rungossa joten korkeahko kokoonpanojen lukumäärä ei ihan tarkkaan kerro  kaikkien osien vaihtumistaajuutta..

Jokuhan saattaa tehdä huomion, että en kovin monta tuhatta ole kaikilla fillareilla ehtinyt ajamaan... Oikein, hyvä Sherlock. Jotenkin vaan tuo fillareiden speksaus on itselleni muodostunut osaksi harrastusta. Uusien juttujen kokeilu ja asentaminen on todella hauskaa hommaa, ja sopivasti nettikauppojen alennuksia hyödyntämällä ja tarpeettomien osien myynnillä myös kulut saa pidettyä kurissa. Monet ostavat sikakalliin fillarin ja ajavat sillä niin kauan kuin se vähänkin kestää. Se on yksi tapa harrastaa jos ei speksaamisesta ole kiinnostunut - itselleni se ei oikein vaan tunnu oikealta tavalta, mieluummin olen kädet rasvassa...

Nishiki Bigfoot - Ensikosketus 29eriin tapahtui jo varsin varhain. 

Oikeastaan ostin pyörän, kun ensipyöräni Marin Elridge Grade varastettiin. 

Huomasin jo tuolloin, että olin (ja olen vieläkin) isopyörämiehiä.

Marin Elridge Grade vol 2. - Tämän sain pöllityn Elkkarin tilalle (josta kuva on  valitettavasti kadonnut).
Hieno pyörä, enkä oikeastaan tuolloin tiennyt, miten hieno runko pyörässä olikaan.
Kaksikiloinen kolmoisohennettu Columbuksen teräsraami on harvinaista herkkua vielä nykyäänkin.

Merida Big Air - Marinista ryöstettiin osat ekaan täysjoustoon. Tällä kelpasi lähteä jo enskakisaankin.  Muutenkin fillaria väärinkäytettiin säälimättä, joka kostautui murtuneena Manitoun joustokeulana ja katkenneena runkona. Uuden keulan sain Maniskan maahantuojalta  ilmaiseksi, Meridan silloinen maahatuoja puolestaan ei ollut kiinnostunut koko asiasta. Tässä syy, miksi en Meridaa koskaan enää hanki. Tuukkasen Asko korjasi rungon  uuden veroiseksi ellei jopa paremmaksi.

Luennollakäyntifiksi, jolla ajeltiin vähän maastoakin. Kaatiskuormasta löytynyt Kuwahara joutui lievän customoinnin kohteeksi. Jarrutapit ja vaijerinohjurit veke, kiekot uudelleerakennukseen, haljenneen vapaarattaan fixasin hitsipillillä, Biltemasta viriosaa ja väri päälle. Erityisen hauskan laitteesta sai, kun kiinnitti kammet samaan asentoon, eli sojottivat samaan suuntaan. Kiinteäksi hitsaamani vapaaratas mahdollisi kenkurumaisen tasajalka-ajelun. Ken fixin omistaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla.

GT Timberline - Porilaisen itseään nimellä "Fillarmän" -nimellä kutsuneen helppoheikin 25 eurolla minulle myymä pyörä.  Vaati hieman aikaa, muutaman osan tilauksen ja osavaraston tyhjentämisen, ja niin tästä tuli salonkikelpoinen rautahepo. Jotain noissa GT:n rungoissa on, niistä joko pitää - tai sitten ei. Itse en ole vielä ihan varma, kumpaan leiriin kuulun. 

Miyata Ten Seven - Hieno Japanilainen muhvijuotettu tuplaohennettu teräsraami. Boostattu Bilteman istuimella...asia, jota häpeän vieläkin. Eka maantiepyörä, jolla ajelin 19km koulumatkaa ja ensimmäisen sadan kilsan lenkkini. Fläteillä tottakai. Hieno pyörä, jolla matka taittui mukavasti. Jälkikäteen olen antanut kertoa itselleni, että runko oli väärän kokoinen. Välillä laite toimi myös muodikkaana suoratakoisena fitness-pyöränä. Tässä tapauksessa fitless voisi olla parempi nimitys.

Nishiki Bigfoot 29er FS - Suomen ensimmäisiä 29 täysjoustoja. Tällä jyrällä pääsi mihin vain - ja tällä myös mentiin mihin vain. Surkea Winwoodin valmistama keula, V-jarrut ja onneton Manitoun iskari eivät menoa juuri jarruttaneet, Jos nyt ei kovin notkea laite ollut, niin sitäkin kömpelömpi oli tämä aikaansa edellä ollut konkeli.

Tässä Nishiki viimeisessä kuosissaan...Pitempi-iskuinen iskari, 26" takakiekko, Reba ja levyjarrut. Melkoinen jyrä, jolla ei oikein huvittanut kiviä kiertää..  

Specialized Singlecross - Mukava talvinen lenkkikaveri, joka tuli hankittua Winstanleysin alennusmyynnistä "pikkurahalla", muistaakseni 295€.... Niitä harvoja fillareita, johon en koko omistamisaikana vaihtanut yhtään osaa. Rungon mukavuus oli omaa luokkaansa. Tähän saattoi vaikuttaa myös "Zert"-vaimennettu keula.

Kona Smoke 26" - Tämä piti ostaa alun perin baaripyöräksi ja lastenistuimen kuljetusvälineeksi. Geometria oli kuitenkin varsin onnistunut ja lopulta hitsailiin tähän levarikiinnikkeet ja rälläköin samalla V-jarrutapit pois.

Smoke lähdössä viimeiselle matkalleen...

Trek Fuel 69 - Vaikka kaksiysiuskovainen olen koko maastopyöräilyhistoriani ollut, tarvitsin Bigfootin jälkeen jotain notkeampaa. Ja tässä sitä notkeutta oli. Enskapolkuja Trekki söi aamupalaksi ja pitkä takajousto pureksi  mukavasti isolta etupyörältä tähteeksi jääneet röykyt. Ylämäessä takarenkaan pito ei ollut yhtä hyvä kuin oikeassa kaksysissä. Tämän fillarin myötä siirryin myös 1x9 voimansiirtoon, ja sen jälkeen etuvaihtajat ovat saaneet kerätä pölyä hyllyssä. Trekillä otin myös tuntumaa Schwartzwaldin reitteihin.

Brand-X - Tästä CRC:n alelaarista löytyneestä fillrista piti tulla baarpyörä.  Into loppui kesken, ja runko otettiin pois laatikosta ennen myyntiä vain yhden kerran kuvausta varten...

Kinesis Maxlight - Olipahan hieno runko. Valitettavasti kokotaulukot huijasivat ja runko oli liian pieni.  Parin kuukauden ajamisen jälkeen annoin periksi ja laitoin rungon myyntiin.

Zion 737 SS EBB - Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppupäässä jenkkidollareita sai eurolla ison kasan. Tämä tarkoitti myös todella edullisia fillarinosia Amerikasta. Tässä markkinatalouden huumassa tilasin Jensonilta poistomyynnissä olevan rungon keuloineen, kun ajattelin sellaisen olevan "ihan kiva". Ja niin se tottavie olikin... Tämä fillari viihtyi ylämäessä. Muutenkin laite tuntui sopivan vähän jokaiseen hommaan - tällä tein usean päivän metsäretkiä pitkin Pirkanmaata ja Päijät-Hämettä. Tavarat kärryyn ja tielle. Sopivan metsäpolun osuessa kohdalle tuuppasin kärryn pöpelikköön ja kävin ajamassa oikeaa maastoajoa. Kärryn vetäminen Zionilla oli niin luontevaa, että metsäpolulla suoriutui myös auttavasti kuljetusvälinettä vetäen. Sappeen DH-rata tuli ajettua alas täysi poka kärryssä - lopuksi jarruista nousi metka tuoksu. Myös enskakisaan osallistuin Tsiionilla, enkä edes jäänyt viimeiseksi. Tämä on niitä harvoja fillareita, joiden myymistä olen jälkikäteen katunut.

Salsa La Cruz - Hieno oranssi runko, levyjarrullinen cyclocrossi. Opettavainen projekti. Valitettavasti laitteessa yhdistyivät sekä kaksysin, maantiepyörän että cyclocrossin huonot puolet. Joku kirjoitti jenkkifoorumille, että "so smooth...". Itse sanoisin että runko oli joka suhteessa epämukava - painava maantiellä, liian jäykkä polulla ja renkaat liian kapeat hiekkatieajeluun. Tämä lähti kiertoon melko pian, mutta aika paljon tuli opiskeltua cyclocrossin geometriasta, jarruista, voimansiirrosta ym.

Kona Hei Hei 2-9 Deluxe - Halvan dollarin houkutuksia tämäkin. Esittelyrunko Coloradosta, E-bayn toimiessa kaupantekoalustana. Tämä oli jo ihan oikea twentynineri.

On-One Scandal 1st generation - Jos olivat Konan joustopyörät junamaisia käskytettäviä, oli Scandaali toista maata. Se oli aikansa keveimpiä 29er -runkoja, ja tämän laitteen kanssa oivalsin täysjoustopyörän tarpeettomuuden omaan ajooni. Scandaali oli notkea ja näppärä ja oli ylämäessä kuin kotonaan.

Gary Fisher Rig SS 29er - Siinä vaiheessa kun Mr G. Fisher esitteli 29" fillarit, oli tämä pyörä hankintalistalla ykkösenä. Kun sitten opiskelijabudjetilla ei tullut härveliä koskaan uutena ostettua, niin asia unohtui vuosiksi. Kunnes sitten käytetty runko tuli vastaan Fillarifoorumilla ja sattuvasti tarvitsin työmatkalle rekeä. No, nyt sitten tuli kokeiltua tämäkin vaihtoehto. Talvikäytössä ongelmaksi muodostui kovin pieni tila takarenkaalle - leveän vanteen ja muhkean renkaan yhdistelmä ei tullut kysymykseen. Muuten eto peli ja varsin mukava geometria 46cm keulalla.

Kona Hei Hei SE 29er - Runko, joka tuli ostettua CRC:n esittelykäytöstä endurokisoja ajatellen. Peräti yhteen enskakisaan osallistuinkin, muuten fillari jäi todella vähälle ajolle... olisiko tullut 200km täyteen.. Salon enskakisassa sijoitus Konalla oli 14., voittajalle jäin 4min 05s. 

Cannondale Flash 3 Carbon 29er - Hieno runko, mutta keulan aiheuttama älyvapaa geometria sai fillarin tuntumaan kottikärryltä - tosin todella kevyeltä sellaiselta. Järjettömän pitkä emäputki ja Lefty estivät tehokkaasti matalahkon ajoasennon ja lyhyen stemmin käyttö ei onnistunut. Tämän piti olla viimeinen hankkimani maastopyörä. Lähihistoria on osoittanut, että tämä ei ollut edes toiseksi viimeinen. Tämä on myös niitä harvinaisia pyörriä, joita en ole itse kasannut rungosta. Tähän en aikonut päivittää osia, mutta niinpä vain tuli kasattua uudet kiekot, vaihdettua putket, kammet, ja satula. Myös voimansiirto vaihtui 1x10:een. Sopivaa ketjunohjuria ei kaupasta järkihintaan löytynyt, joten sehän piti rustata itse. Parhaan ja haastavimman endurokisani kävin ajamassa tällä, eli Nuuttilan kallioiden enska Orimattilassa. Olipa erittäin epäsopiva laite enskapoluille, mutta niin vaan maaliin päästiin. Minulla on tämän omistussuhteen myötä mielipide vanhan mallin leftyistä, mutta koska en halua suututtaa ketään, jätän sen kirjoittamatta. Uusissahan geometria taitaa olla jo nykyaikaistettu..?

OnOneScandal V2 - Traumaattisen Cannondalekokeilun jälkeen oli aika palata perusasioihin. Scandaalin uusi versio raw-värityksellä ilman kuitulujitteista kertamuovia oli osa terapiaa.  Alurunko alumiinitolpalla ei juuri mikrovaimennusta tarjoillut ja kaikki ajoalustan epätasaisuudet otettiin omalla peräpäällä vastaan. Täysin ongelmaton ei tämäkään runko ei ollut, vaan nitinöitä ja natinoita tuntui riittävän joka lähtöön.Välillä Englannista lähetettiin uutta pulttia, joilla vaihdettavat dropoutit oli määrä saada äänettömäksi. Kun parannuskeinoa ei tuntunut löytyvän, lupasi valmistaja hyvittää ostohinnan rungosta jos vaihtaisin sen johonkin muuhun firman tuotteeseen. Hyväksyin tarjouksen, ja paluupostissa saapui Lurcheri taloon. Scandaalilla tuli ajettua Tahkon 2012 mutarännikisassa kaksi kierrosta alle kahdeksaan tuntiin, vaikka palasin puolivälistä Nilsiän matkaa hakemaan Piazzalle unohtunutta juomapulloa. Valitettavasti tämä uudempi Scandal ei missään ominaisuuksissa pysty kilpailemaan ensimmäisen version kanssa. Pilattu huonolla suunnittelulla, sanoisin.

Surly Moonlander - Kaikkea kannattaa kokeilla. Moonlander on polkuvoimalla toimiva mönkijä joka menee mistä vaan ja milloin vaan. Jos on tottunut nopeaan maisemien vaihtumiseen ja fillaroinnin hauskuus on suoraan verrannollinen silmistä valuvan veden määrään,  niin tämä kannattaa unohtaa. Jos olisin hankkinut tämän ennen 29eriä niin ehkäpä läskipyörällä ajelisin vielä tänä päivänäkin. Tämän fillarin kasaamisessa haastetta aiheuttivat kiekot, joita ei voinut rakentaa missään rihtauspukissa, joten viimeistely suoritettiin suoraan rungossa. Systeemin etu oli, että offset-työkaluja ei tarvittu.

OnOne Lurcher 29SS - Tällä tuli ajeltua sekä täysjäykkänä että  joustavana, vaihteilla ja ilman. Hieno ja äärettömän tukeva runko. Valitettavasti rungon suunnittelija oli päätynyt ratkaisuun, jossa vaakaputki on taivutettu kaarelle. Tämä tuottaa korkean mutta lyhyen rungon. Talvipolulla hyytyminen päätyi usein suvunjatkoelimien alueen akuuttiin kipeytymiseen kun jalat upposivat hankeen.. Lurkkeri oli kuitenkin ihan pystyvä pyörä, jolla jäätiin Finlandiassa 2012 voittajalle lyhyellä matkalla "vain" vartti.

Parhaimmillaan tämä mustalaissukuinen vinttikoira oli yhdellä vaihteella, 47mm kehillä ja kevyellä kuitukeulalla varustettuna. Talvisella työmatkalla mukava ja luotettava rakkine. Lopulta Lurkkeri sai tehdä tilaa Krampukselle.

Planet-X Dirty Harry - Jäykkäperäinen kilpakone kaikilla niillä ominaisuuksilla, mitä jäykkäperäiseltä kilpakoneelta vaaditaan. Tämä toimi myös testialustana XX1-kampiosastolle, Shimanon kymppiosien toimiessa voimansiirron takapäässä. Hienosti toimi. Kilsoja fillarilla tuli hävettävän vähän, johtuen käden sirkkelivirityksestä.. Tällä piti Tahkon 120km ajaa alle seitsemään ja puoleen tuntiin... Niin vaan jäi se tahko kokonaan väliin. Kun sitten kuntouduin taas pyörän selkään, huomasin,että kadonneen kunnon myötä oli ilo jäykkäperällä täristelystä kadonnut. Tähän vaivaan troppasin itseäni hankkimalla täysjousitetun 29erin. Törky-Harri myytiin, mutta toki evakuoin jarrut ja muut hipo-osat uuteen fillariin ennen myyntiä. Valitettavasti hienot XX1 -kuitukammet olivat Q-factoriltaan sitä kapeinta mallia, eivätkä siis sopineet uuteen runkoon. No, osavaihdosten ja lievän downgreidauksen jälkeenkään  Hartsa ei jaksanut kääntää puntarin digitaalinäyttöä yli kymmeneen kiloon. Runko painoi 1080g, eli vähemmän kuin valmistajan ilmoitus. Ostaja teki hyvät kaupat... - elämä on...