lauantai 27. heinäkuuta 2013

Se erilainen aika-ajo

Kesälomareissulla vanhempien kotona saattaa joskus käydä aika pitkäksi. Syömisen lisäksi ruumiinkulttuurin harjoittamiselle ei oikein tunnu olevan aikaa - tai oikeastaan ei vaan jaksa.. Onneksi pikkusiskoni on kohtuullisen kilpailuhenkinen ja varsinainen tehopakkaus. Niinpä, kun kolmatta päivää olin tunkenut pullaa suuhuni noin tunnin välein, virisi ajatus kilvanajosta. Kalustoakin sattui olemaan mukavasti tarjolla. Monenkirjavasta kisavälinetarjonnasta ehdottomaksi suosikiksi nousi kotimaista valmistetta oleva, Turussa plasmahitsattu Tunturi. Vauhdinpidosta huolehti jalkajarrullinen duomatic -vaihdenapa, joka siis polkimia takaperoisesti pyöräyttämällä arpoo vaihteeksi joko ison tai pienen pykälän.

Kilpaväline huollettuna ja valmiina ajoon.
Huollosta on tosin saattanut vierähtää muutama vuosi.
Kalustossa ei siis ollut valittamista. Jotta kisa olisi ollut tasapuolinen eikä fillarin koko olisi päässyt vaikuttamaan lopputulokseen, päätettiin tempo sipaista seisten. Jotta kadenssi ei olisi loppua kohden laskenut liiaksi, ratkaistiin ongelma ajamalla ensiksi duomaticin tarjoamalla isolla vaihteella, ja puolessavälissä taivalta pykälä pudotettiin pienemmälle. Myös ajoasuksi sovittin farkut ja t-paita, sponsorisopimuksia ei tässä vaiheessa enää joutanut metsästämään.

Fasiliteetit spektaakkelille tarjosi perikeskipohjalainen maalaismiljöö, jossa ei  mäkiä tai muitakaan maastonmuotoja ei tunneta. Tosin virallisena taltiointivälineenä toimineen Stravan sensorit havaitsivat tuolla viiden kilometrin matkalla liki parisataa vertikaalia nousumetriä, mikä puolestaan olisi tarkoittanut n. 3,5% pituuskaltevuuden tasaista ylämäkeä. Jätettänee siis tämä huomioita lopputuloksia analysoitaessa.  Ajoalustan muodosti sateen pehmittämä hiekkatie, tosin asfalttiakin keskivaiheille rataa saatiin mukavasti.

Rata oli hyvässä kunnossa - suoralla vauhdit kohosivat käsittämättömiin lukemiin
Välillä piti kuitenkin himmailla, jotta lain kirjainta tulisi noudatettua.
Harvoin on lakikirjan mukaan toimiminen ollut näin helppoa.
Joten eipä muuta, kun jalat pedaaleille, tangosta kiinni ja starttiin..
..Ensimmäiset kilsat menivät mukavasti kun vauhtia riitti ja maisema vaihtui veden valuessa silmistä. Iso pykälä mahdollisti melko tuskattoman ajamisen. Tilanne muuttui kertalaakista, kun puolessa välissä matkaa vaihteeksi pudotettiin se pienempi vaihde. Seisten asfaltilla sitkuttaessa alkoivat etureidet muistutella niistä kesän mittaan tekemättä jääneistä lenkeistä. Maaliviivan lähestymisen myötä kasvoi myös tuska reisissä, vaikka vauhtia taisi olla vain parikymppiä. ...mieleen nousivat pyöräilyselostaja Markus Selinin sanat "nuo kestävyysurheilun kuninkaat...". Ja kyllä aika kuningas -olo olikin, kun maaliviivan ylitin neljä sekuntia nopeammin kuin seuraava (ja ainoa) kilpakumppanini, muutama kuukausi sitten vauvan pyöräyttänyt pikkusiskoni.

Pahoin pelkään, että tästä kilpailutapahtumasta muodostuu jokakesäinen traditio.  Oikeastan ainoan uhkan kisan putoamiseen kisakalenterista muodostaa -ei niinkään fysiikka, vaan kemia - kunhan vaan kilpaväline ei pääsisi kisojen välissä kovin pahasti ruostumaan.

Voittajan on helppo hymyillä



Ei kommentteja: