Kilpailuun orientautuminen alkoi jo kuukausi takaperin. Silloin nimittäin ilmoittauduin Lahden Messilässä järjestettävään maastopyöräendurokilpailuun. Jos sivistykseen ei kuulu, mitä enduro tarkoittaa polkupyörämaailmassa, niin tässä Mikapediaa: kuskit hinataan hissillä ylös ja he laskevat vimmattua vauhtia alas maaliin pitkin eri puolilla mäkeä kulkevia polkuja vain noustakseen hissillä uudelleen ylös laskeakseen taas alas jne. Tätä toistetaan niin kauan että vaadittu määrä laskuja on suoritettu. Kilpailussa menestymistä edesauttaa kaluston ja kuljettajan pysyminen ehjänä ja toimintakunnossa. Toki kisassa otetaan myös aikaa: se, kuka käyttää mäen päältä laskemiseen vähiten aikaa, on voittaja. Polut ovat täynnä erilaisia joko rakennettuja tai jääkauden ja kasvillisuuden muovaamia esteitä, joiden yli ajaessaan kuskin täytyy olla hereillä, muuten saattaa sattua pahasti tangon yli lentämisestä johtuvan äkkipysäyksen seurauksena. Toki kuskit käyttävät moottoripyröhommista tuttuja suojia ja fullface-kypärää, jotta kausi ei keskeytyisi luiden katkeamiseen. Hommassa vaaditaan tietysti taidon ja ajosilmän lisäksi jonkin verran hulluutta. Tyhmyydestä ei niinkään ole kisassa apua.
No kuitenkin, ilmottauduin siis endurokisaan. Olihan sitä käytävä harjoittelemassakin. Siispä suuntasin Messilän laskettelurinteelle treenatakseni edellisen kappaleen lopussa mainostamiani ominaisuuksia; ajosilmää ja taitoa. Pohjanmaan tasamaiden kasvattia kuitenkin alarinteen hurja vauhti ja perkeleelliset kivikot alkoivat hirvittää. Homma oli tietty ihan mukavaa ja vauhtiakin tuli lasku laskulta lisää mutta alkoi tuntumaan siltä, että hulluuteni laji ei ole alamäkikivikoiden rysäyttelyyn soveltuvaa, vaan saattaisi numerolapun kanssa varustetulla polkupyörällä muuttu jopa tyhmyydeksi. Tein riskianalyysin ja mietin viime kesän toipilasaikaa (en mitenkään kaiholla, tosiankaan), ja päätin alamäkitouhujen olevan turhan riskialttiita. Vauhdit kun saattavat olla tieliikennelaittoman mopedin huippunopeuden luokkaa. Toki jatkossakin aion alamäkeä käydä ajamassa, mutta ilman numerolappua.
Tämän kaiken turhuudesta suivaantuneena selasin nettiä löytääkseni jonkin soveltuvan maastopyöräkisan, sillä kisalataus oli päässyt jo kohomaan purkautumista ennakoiviin mittasuhteisiin. Hämeenlinnassa Aulangolla näytti olevan sopivat karkelot samana viikonloppuna, joten starttipäätös tiskiin ja endurokisaan ilmottautuminen peruutukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti