Eviva España

El Chorro. Singletrack loppui alhaalla pilkistävän järven rantaan.

Viime kesänä sirkkelillä tuunattu käsi pysäytti pyöräilyn muutamaksi kuukaudeksi täysin. Edes rahan hassaaminen uuteen kalustoon ei lohduttanut. Vaikka syksyllä jo sarvissa taas oltiin liki normaalisti, jäi kausi jotenkin torsoksi. Tästä suivaantuneena päätin lähteä ajamaan jonnekin, jossa " the grass is green and the girls are pretty". Nettiä tutkittuani "Budget racing team" -hengessä kohteeksi löytyi joskus muinoin saarivaltioiden pyörälehdissäkin mainostanut Sierra Cycling. Vaikka firman nettisivut olivatkin ysäriä tulvillaan, vakuutti fillarifoorumilla käyty keskustelu puljun luotettavuudesta. Krampin foorumilla matkaseuran huuteluun vastasi Marko, joten A-Team oli kasassa.

Liput ostettiin ja majoitus varattiin. Kohta talviloma jo koittikin, ja oli aika karistella kotimaan tomut renkaista hetkeksi.

Laitan tähän nyt tylsästi lyhyet kuvaukset päivien kulusta.

1. Päivä

Saavuimme Malagaan. Kentällä meitä odotteli firman pomo, Alan, valkoisen Transiittimensa kanssa, joka kuljetti meidät ja fillarit majoitukseen.Matkalla kuski osoitteli läheistä vuorta ja kertoili sen oleva tuhannen metrin korkuinen töppyrä. Tämä olikin sitten se vuori, Telekom Tower,  jolla tuli vietettyä useita päiviä pyörän selässä. Purimme laukut, kasasimme fillarit, vetäisimme pizzat naamariin ja painuimme tutustumaan ympäristöön. Läheisillä kukkuloilla saimme kivuliasta esimakua espanjalaisesta maastosta piikkipensaineen. "Siitä mennään, mihin nenä näyttää" - periaate ei  toiminut täällä. Oli kuin piikkilankakerään olisi ajanut ja piikit upposivat yhtä kevyesti pohjelihakseen kuin renkaisiinkin. Tubeless-liemet pelastivat renkaat, mutta jalat ja kädet olivat kuin kissatappelun jäljiltä.  Hauskaa kuitenkin oli.

Lähimaastojen pikkumäkiä

Nesteytys on tärkeää etelän kuumuudessa. Cheers.

2. Päivä

Aamupalan jälkeen Ford lähti rahtaamaan meitä ja pyöriä ylös vuorille. Maisemien muuttuessa yhä huikaisevimmiksi saavuimme kapean vuoristotien päätepisteeseen, josta jatkoimme oppaiden perässä polkemista yhä korkeammalle. Pian pääsimme kantamaan pyöriä viimeisen kilometrin liki seinäjyrkkää mäkeä. Lopulta vuorenharjanteen ylitettyämme avautui eteemme uskomaton maisema vuoristoon ja merelle. Oppaamme Edgar varoitteli muutamista pahoista spoteista alamäessä ja me nyökyttelimme päitämme. Arvelimme, että ei se nyt niin tekninen voi olla, kun sentään Evollakin on käyty. Eipä se Evoa pahempaa ollutkaan, mutta siihen rotkon reunalla olevaan kivikkoon kun rysäytti kolmenkympin vauhdilla, niin muutamia ylimääräisiä sydämenlyöntejä taisi tulla. Kivet olivat myös terävän särmikkäitä. Itse olin aika varovainen, mutta Marko tapansa mukaan laski jarrut auki ja yritti pysyä oppaan perässä. Taisi olla köntsät jo puolimatkassa Markollakin, kun täräytti kivikkoon vain tajutakseen että tuurilla tässä mennään. Kuski muuttui noissa vauhdeissa kivikkosektiolla kyytiläiseksi. Aika opettavainen spotti.

ilmavaa polkua...

...jota tuntuu riittävän loputtomiin

Kovavauhtiset tekniset spotit vetivät välillä mielen vakavaksi

Matka jatkui vuorta alaspäin ja huomasin, että korkeat paikat lukitsevat hartiat tehokkaasti. Vasta hieman alempana, lounaan jälkeen, alkoi meno kunnolla maistua, kun päästiin avoimen rinteen viereltä metsäisempään maastoon. Tuollaisia mäkiä ei Pohjanmaan poika ollut koskaan ajanut. Muutenkin Messilät ym. Tiirismaat alkoivat tuntua kovin matalilta möykyiltä. Lopuksi ajettiin Mijaksen kylästä hienoa singletrackiä majoitukseen. Päivän ylämäkikiintiö ei ollut tullut täyteen, joten kävimme vielä sakkolenkillä lähimaastoissa.

3. Päivä

Oppaamme Nathanin johdolla ajelimme Mijaksen metsien "thrillejä". Nämä olivatkin hienoja polkuja, joita tykiteltiin välillä ylämäkeenkin. Teknistä, kovavuhtista kivikkoa riitti ja valppaana sai olla jatkuvasti. Nopeuden huomasi myös renkaista, painetta sai lisätä reilusti jotta kumi ei taittuisi alle. Kramppilenkillä kun kävelyvauhtia ajellaan niin alle kilon paineellakin tulee toimeen, vuoristossa ei toivoakaan. Nathan esitti myös, miten fillarilla ajetaan. Kolmen metrin droppeja, etupyörällä ajoa, ylämäen ajamista pomppimalla kun takapyörässä ei enää pito riitä, kuudenkympin vauhdeista etu- ja takapyörällä ajoa. Uskomattoman taitava kaveri.

Keskipäiväoluiden jälkeen nousimme taas vuorelle ja ajoimme "Steve Peat" DH -radan. Hauskaa, mutta XC-pyörällä aika raskasta.

4. Päivä

Tällä kertaa matkasimme aamupalan jälkeen Telkom Towerille,  "Teletappivuorelle". Ajoimme huikean "Full Telecom" -reitin. Teknistä pätkää ja kivikkoa riitti. Retken ainoa rengasrikko tuli ajaessani renkaan kyljen auki kivikossa. Sisuri paikoillleen ja matka jatkui. Spessun Ground Controlit olivat todella hyvät renkaat tuohon maastoon. Lounaan jälkeen kiipesimme Transiitilla takaisin vuorellle ja ajoimme vielä "Bikepark" -reitin, eli vuorenrinteeseen rakennetun BMX-tyyppisen radan, jossa oli hyppyreitä ja kallistettuja mutkia. Ei oikein ollut XC-pyörän ominta maastoa...

Tekemätön paikka - käpy polulla!!

Half Telekom - hieno reitti hienoissa näkymissä

Bikeparkin alkumetrejä vasemmalla

5. Päivä

Tämä oli oppaiden vapaapäivä, joten olimme ottaneet edellisiltana erivapauden maistella olut-, viina- ja viinituotteita, ja tutustua muutamiin baareihin. Aamu alkoikin rauhallisisesti pyöräkauppaa etsiessämme. Kahden tunnin ajelun jälkeen se löytyikin kivenheiton päästä majoituksesta. Orastava kankkunen ainakin katosi.

Iltapäivällä kiipesimme, tälläkertaa polkuvoimalla, Mijaksen kylään päivälliselle. Lopuksi laskimme polkuja pitkin alas majoitukseen. Krapulapäivän saldo; reilut 4 tuntia fillarin selässä.

Kahvi haisi - fillarit sai mukavasti aika lähelle. Eräässä kahvilassa pyörätie kulki pöytien välistä - ei onnistuisi Härmässä.

6. Päivä

Nathanin johdolla taas liikenteeseen. Kiipesime taas Teletappivuorelle Fordilla. Tällä kertaa ajoimme Route 6:n, teknisen ja kivikkoisen alamäkipätkän. Lukuisat tekniset pätkät veivät miehistä tehokkaasti mehuja, välillä oli pakko ottaa fillari suosiolla kantoon, taluttaminenkaan ei onnistunut. Opas ajeli nuo teknisen kivikkopätkät vihellellen ja hymy huulilla - niin helpon näköistä...

Tekninen paikka.. kuvasta ei oikein välity jyrkän alamäen tunnelma. Yksi sana: köntsät.

Kivikkoa, jossa tuntui kuin ajelisi laakereilla. Näissä kohdissa 29er rengas hävisi temppupyörälle. Kakskutonen kaivautui paremmin kivien väliin, kun kaksysi taas levitoi kivikon päällä saamatta kunnon ohjauspitoa

Näistä opas ajeli kuin tyhjää vaan. Itse talutin, Marko taisi ottaa vastaavanlaisessa paikassa takakorkean vaikka muuten melko rouheasti ajelikin.

Loppupäivän ohjelmassa taas Bikepark ja alas majoitukseen.

7. Päivä

Tällä kertaa matkasimme tunnin rupeaman pikkubussilla sisämaahan "El Chorroon". Ilmeisesti jonkinlainen kansallispuisto, ainakin maisemat olivat mahtavia; pystysuora monta sataa metriä korkea seinämä hallitsi laakson näkymiä. Täältä ovat kuvat, jotka löytyvät myös Sierra Cyclesin galleriasta. Hienoja silokalliopätkiä ym. herkkua yllin kyllin. Myös muutama ylämäkinousu -oppaat olivat ottaneet todesta valituksemme ylämäkien puutteesta. Täällä ajeli yhtaikaa myös Spessun testikuskeja sekä muuan Athertonin Gee siskonsa Rachelin kanssa. Eli lisäksemme myös muita kohtuullisen tason kuskeja oli mukana. Todella hieno päivä ja mahtava huipentuma lomalle.

Lopuksi

Voin  suositella Sierra Cyclesiä, rahalle sai todella vastinetta. Ensi kerralla taidan miettiä paremmin vuoristoon sopivaa kalustoa -kymppikiloinen xc-pyörä tuntui vähän hintelältä ja varsinkin kevennyskiekot notkuivat aika lailla. Tiimikaverit ajelivat 160-180mm joustavilla endurotraktoreilla, renkaat olivat mallia DH, ja suojat ja kypärät olivat alamäkiajeluun sopivia. Me poijat sukkisteltiin trikoissa. Vauhtia ei tarvitse hävetä - alamäessä meikäläinen jäi, Marko lasetti kyllä kiitettävää vauhtia. Ylämäessä ja tasaisella traktorikuskit  jäivät puolestaan pölyä nielemään. Pohjanmaan poikaa aluksi jyrkkien vuorenrinteiden ja paristaa metriä syvien rotkojen läheisyys hermostutti, mutta lopulta siihenkin tottui. Palvelu toimi, aamupala oli hyvä, Alan kuskasi meitä pakullaan pyöräkauppaan ym. Turisteja oli melko vähän ja kelit kohdallaan. Ilma oli kuin morsian, lyhkäisillä kamppeilla sai ajaa koko viikon. Vain yhden kerran, kun olimme ajelemassa vuorilta alas, keskeytti sadekuuro matkanteon. Tämä sattui sopivasti baarin vieressä, joten sateen valuessa katolta me puolestamme valutimme kurkkuihimme oluset. Sade loppui ja päivä jatkui pakuhissillä takaisin huipulle. Englantilaiset ja saksalaiset tiimin jäsenet naureskelivat suomipoikien oluenjuontitavoille, mutta olimmehan sentään lomalla. Varsin onnistunut reissu siis.