torstai 27. kesäkuuta 2013

Päivitystä...

Krampus on saanut, ajokuntoni huomioiden, ihan mukavasti ajoa. Käsi on vielä melko heikossa ajokunnossa, ja lisäksi etusormen lasta ja avohaava haittaavat maastorynkyttämistä. Lähinnä olen ajellut helpohkoja polkuja, joissa poikittaista juurta ja pikkukiveä riittää, mutta varsinaiset louhikot olen kiertänyt kaukaa. Myös tämä yhdellä kädellä kirjoittaminen on aika hidasta joten lyhyestä virsi kaunis. Tein myös pseudotieteelliseen vertailun etujousitettuun yhdeksänkiloiseen kisapyörään Planet-X Dirty Harryyn (jatkossa DH) ja koitin muistella viime talven kokemuksia Moonlanderista (M). Krampuksen litkutin "ghetto"-tyyppisesti ja oli kyllä varsin kivuton homma - onnistuu yksikätiseltäkin. Todistettavasti.

Keulan UD-kuitu näyttää iltavalaistuksessa liki harmaalta, vaikka on oikeasti mustaa kuin - no, hiilikuitu...
Muutta laitetaanpas nyt  muutama keskeinen judanssi:

1. Tukevuus
Krampus on tukeva kuin mikä. Oli nopeus tai alusta mikä vaan. Renkaiden painekaan ei juuri vaikuta. DH tuntuu Krampukseen verrattuna löysärunkoiselta Jupiterilta. Tähän samaan tukevuuteen törmäsin Moonlanderissakin, jonka jälkeen tavalliset pyörät tuntuivat hermostuttavan luiruilta. Kyse ei ole niinkään rungosta, vaan suurin osa tukevuudesta tulee leveistä renkaista leveillä vanteilla.

2. Rullaavuus
Krampus rullaa kuin hirvi. Myös matalilla paineilla. Surly on todella onnistunut suunnittelemaan renkaan, joka toimii. Jenkkifoorumilla isot pojat puhuvat "Racing Ralph with steroids", mikä on mielestäni hyvä määritelmä, rullaavuus on samaa luokkaa, niin omituiselta kuin se kuulostaakin. Myös Moonlander rullasi kohtuullisesti kun renkaat pumppasi kivikoviksi. Maastopaineilla ei kannattanut tiellä juuri ajella. Tässä Krampus pesee läskimmät pyörät mennen tullen, ajelu jopa asfaltilla maastopaineilla (0,5-0,7bar, parhaan paineen metsästykseen keskityn kun pumppaus metsässä sujuu paremmin) onnistuu varsin vaivattomasti. Toki tässä DH on voittaja, mutta se ei liene yllätys kenellekään, täysiverinen xc-pyörä xc-renkaineen.

3. Notkeus
Krampus on iso pyörä. Sen huomaa, kun työntää fillaria varastoon tai sieltä pois. Polulla fillari istuu kuin hanska ja etenee samalla intensiteetillä kuin DH:kin. Paitsi että hermostuneisuus jää pois. Ylä- ja alamäkeen yhtä kaikki, hienosti menee. Pitemmällä kuskilla luultavasti notkeusefekti vielä korostunee. Notkeuteen voi vaikuttaa toki myös se, että vaihdoin alkuperäisen teräskeulan tilalle 18mm lyhyemmän, kevyemmän hiilikuitukeulan. Myös 45mm stemmi auttanee asiaa.

4. Mukavuus
Ilmiö on tuttu kaikille läskipyöräilijöille. Rengas "syö sisäänsä" kaikki lapsen nyrkin kokoiset ja pienemmät obstaakkelit. Krampus on huomattavasti mukavampi pyörä polulla kuin hiilikuituinen, 100mm etujoustolla varustettu DH. 

5. Hauskuus
Fillarifoorumilla on puolitoistasataa sivua hehkutusta siitä, miten "oikealla" läskipyörällä suu on korvissa aina ajaessa ja kaikki ihmiset moikkaavat ja velatkin muuttuvat saataviksi. Moonlanderilla ajellessani en voinut yhtyä noihin kommentteihin ja tunsin itseni jotenkin oudoksi, epäkelvoksi yksilöksi, luopioksi. Toki laite meni ihmeellisistä paikoista, mutta suurimman osan ajasta ajaminen ei nyt niin hauskaa ollut - maisema ei vaan vaihtunut riittävällä vauhdilla pikkurattaalla sitkuttaessa. Lisäksi M tuntui ohjaavan itse itseään. En ollut kuski vaan kyytiläinen. Krampuksella olen tullut tutuksi "lenkin jälkeen vielä suihkussakin hymyilyttää" -ilmiöön. Ajamista ei malttaisi lopettaa, millään. Muutaman kerran olen käynyt pikkulenkillä vielä sen jälkeen kun fillarin olen ensin meinanut työntää säilytykseen lenkin jälkeen. Myös DH:lla on hauska ajella kun sillä voi repiä hullua vauhtia polulla maitohapot reisissä. Hiljaa ajaminen ei sitten tarjoilekaan mitään elämyksiä. Krampuksella hauskaa on kaikki - jopa pyörätiellä ajelu. En silti suunnittele Krampuksella pitkiä asfalttilenkkejä - sitä varten on muut laitteet.


Olen päivittänyt fillariin muutaman osan sitten alkukokoonpanon:
Orkkis teräskeula --> Kuitukeula, axle to crown -18mm, kulmat jyrkkenivät n. 1°
Vaahtomuovikahvat --> miellyttävämpi käsivammaiselle (handycap...?)


Voiko maitokaupassa käynti enää mukavampaa olla... Kärryn vetolaite vaati hieman rälläkkää ja lisäpalan hitsausta, jotta muhkea 30,5" rengas mahtuu mukavasti pyörimään...


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä raportti ja komee Krampus!
Mikä tuo haarukka on?

Mika Koivisto kirjoitti...

Eksoottinen Exotic...

Yeti kirjoitti...

Hyvä raportti! Täytyy sanoa että Krampus kyllä kiinnostaa, mutta taidan vaan tyytyä Rabbit Hole / Knard-kiekkosettiin kesäkäyttöä varten.

Anonyymi kirjoitti...

Jos "oikean" fatin omistaa jo, niin en näe syytä siirtyä Krampukseen.. Ehkäpä kohta jokin valmistaja esittelee kevyemmän alumiini- tai peräti hiilikuiturungon joka syö Knardeja. Sitä odotellessa täytyy antaa läskille kyytiä..

Unknown kirjoitti...

Hieno Krampus!
Itsellä samanlainen 1X10.
Vihdoin jotain uutta ja yksinkertaista!
Krampus on parhaillaan kun ajetaan tunnin, max puolentoista lenkkiä reilummalla sykkellä. Pidemmille lenkeille valitsen kevyemmät vehkeet. Tämä on yhdekästoista omistamani/rakentamani fillari parinkymmenen harratusvuoden jälkeen. Ehdottomasti hauskin ajettava ja yllättävän nopea, poislukien ylämäki.. :)

Mika Koivisto kirjoitti...

x10 vaihdeosat odottavat asennusta ja 30t Narrow/wide eturatasta saapuvaksi. Toisaalta sinkulan toimintavarmuus talviolosuhteissa on vertaansa vailla...