Alkukesän vainneen vatsakivun sain lopulta taltutettua ruokavaliomuutoksella ja parin viikon tiukalla lääkärin määräämällä happosalpaajakuurilla. Syötteelle kisaan valmistautuminen oli siis tällä kerralla kertaluokkaa helpompaa kun pystyi syömään liki normaalisti. Hiilihydraattitankkaus tuli hoidettua melkein oppikirjamaisesti. Starttiviivalla olo oli suorastaan turpea joten ehkä kaurapuuron annostelussa tuli pelattua liikaakin varman päälle. Edellisenä iltana pohdin, lähdenkö liikenteeseen juomapulloilla varutautuneena vai laitanko juomat Camelbakiin. Vanhan konkarin (Emil, 16 v.) neuvosta päätin laittaa juotavat juomareppuun, mikä osoittautuikin ainoaksi oikeaksi tavaksi nesteyttämiseen. Reitillä, josta 95% muodostuu röykyttävistä ja tarkasti ajettavista polkuosuuksista, olisi juomapullon hapuilu telineestä ollut työlästä ja luultavasti juominen olisi jäänyt liian vähiin. Nestevaje ja kilvanajo ovat huono yhdistelmä, ainakin jos on aikomus pitää jonkimoista vauhtia yllä.
Startista ampaisin ensimmäisen ryhmän peesiin ja siinä pysyttelinkin Pikku-Syötteen päälle saakka. Sykkeet käväisivät välillä rajoitinta vasten, mutta jaloissa ei ylämäen aiheuttamia polttoja tuntunut. Ennakkovaroitteluista poiketen nousu ei tuntunut kovinkaan pahalta. Vaaralta laskettaessa olisin ehkä kovempaakin päässyt, mutta jouduin tyytymään edellä ajavien vauhtiin. Toisaalta tämä rauhoitti meininkiä ja voimia säästyi lopun vaativiin nousuihin. Pytkynharjulle ja vähän ohikin ajelin hyvää vauhtia vuorovedoin miesten viisikymppisten voittajan kanssa, mutta kun Pärjänjoen rantapulevardi aukesi eteen, totesin voimia olevan mukavasti jäljellä ja päätin nostaa nopeutta. Pulevardi oli maastollisesti haastavaa, mutta Evon kivikoista ja Liipolan mangrovesta (Tervetuloa vaan tutustumaan, lähden mielelläni oppaaksi jos tekninen rynkytys kiinnostaa) haettu sitkeys auttoi ja pystyin napsimaan aika monta edellä ajanutta. Aika monen jäykkäperäkuskin suusta kuului kirouksia ja valituksia, mutta itselläni ei täysjouston puikoissa ollut ongelmia. Olin edellisenä iltana koelenkillä laskenut ilmaa iskunvaimennuksesta aika ronskeilla otteilla ja Pulevardin kivikkojuurakossa toiminta oli mahtavaa ja polku suorastaan tasoittui vauhdin kasvaessa. Suosittelen kaikille oman fillarinsa iskunvaimennuksen sielunelämään tutustumista, tähän saakka olen itse ajanut lähinnä ilmaiskareiden myyntipaineilla.
Loppunousu oli hapokas ja lyhyempää välitystä olisin ehkä kaivannut. Edessä 34-piikkinen ja takana kolmekutosen muodostama välitys oli aavistuksen pitkä, mutta toisaalta jalat saa tarvittaessa ajettua alta lyhyelläkin välityksellä. Mäki meni hammasta purren kuitenkin nollilla ja nousun jatkuessa asfaltoituna olin jo palautunut pahimmasta tuskasta. Muutaman ohituksen tein vielä huipulla ja päätin urakkani näyttävään (ainakin omasta mielestäni) loppukiriin. Maalissa olo oli hyvä ja tuntui että ihan kaikkea ei ollut tarvinnut pusertaa.
Syötteen järjestelyt olivat esimerkilliset aina ilmoittautumisesta loppuhuoltoon saakka. Reitti oli oikeaa maastopyöräilyä ja hyvin merkitty maastoon. Profiili ja maastonmuodot sopivat minulle paremmin kuin esimerkiksi Tahkon tiepätkät ja tunkkausnousut. Koko tapahtumasta on vaikea keksiä mitään korjattavaa, kaikki toimi niin kuin pitääkin. Järjestävä seura laittoi itsensä likoon ja silti hymy oli herkässä. Myös paikallisen urheiluseuran apuväki hoiti hommansa hienosti ja hyvällä asenteella. Kertakaikkiaan loistava viikonloppu todella upeissa puitteissa. Oman sarjan (M40) hopea tietysti lämmittää, mutta jo osallistuminen itsessään oli palkinto. Iso osa Suomen ykköskuskeista oli Jämin karkeloissa samaan aikaan ja se tietysti jätti saumaa muillekin menestymiseen.
Eiköhän Syöte houkuttele ensi vuonnakin. Myös muu perhe sai ajan kulumaan mukavasti, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei heille ollutkaan. Ehkä tässä voisi olla tilaa yhteistyökumppaneille, jotka keksisivät lapsillekin ohjelmaa. Viikon reissu tuonne olisi sopiva, siinä ehtisi ajella muitakin polkuja kuin pelkän kisakierroksen. Fasiliteetit hienoihin elämyksiin maastopyörän selässä (ja jopa ilman maastopyörääkin) tuntuivat olevan Syötteellä kunnossa. Kiitos Syöte, Metsähallitus, Syötteen porot ja ennen kaikkea järjestävä seura Krossikommuuni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti