torstai 14. elokuuta 2014

Finlandia MTB 2014

Oikeasti kilpailun nimi on ******  MTB Finlandia , mutta tuo kyseinen pyörämerkki on minulle kirosana, ja konservatiivisen kotikasvatuksen omaavana en voi syyllistyä moukkamaisuuksiin varsinkaan omassa blogissani. Maahantuojan aikoinaan ryssimän katkenneen rungon takuukeissin jälkeen toinen käyttämäni kirosana on *******.

Finlandia on hienoimpia pyörätapahtumia mitä Suomenmaassa järjestetään. Kerhokaverit jostain syystä dissaavat tätä, vaikka ajellaan ihan kotikulmilla. Muka liikaa latupohjaa ja liian vähän polkua. Minä sanoisin että p***** marjat, tässä on rata jossa on riittävästi kaikkea, eikä mitään liikaa. Tähän verrattuna esim. Tahkon kehuttu rata on kuin ensimmäisen vuosikurssin metsäkoneenkuljettajaopiskelijan peruutusharjoituspaikka. Finlandiassa on nopeita laskuja, nopeita polkuja, kiperiä nousuja niin polulla kuin paremmin rullaavallakin alustalla. Monipuolinen pyöräilijä pärjää Finskissä hyvin. Kun Stravasta tutkailin segmenttivauhteja, niin sorapätkillä kärkikuskit ajelivat 47km/h nopeuksia ja polullakin mentiin p**** kovaa. Kuten Vastaranta muotoili -vauhtia nostamaalla polut alkavat käydä mutkikkaaksi, tai jotain sinnepäin. Hienosti ja erittäin kuvaavasti rakennettu lause joka tapauksessa. Tiirismaan kivikotkin ovat kinkkisiä ajettavia, kun nopeusmittari näyttää reilua kahtakymppiä.

Perussäätämistäkin mahtui mukaan. Otin kiireessä kaksi vasemman käden hanskaa, ja vieläpä täysin eri merkkisiä ja laatuisia. Hanska-asiaa tuskaillessani mietin jopa ajavani auton varapyöräkotelosta löytämilläni renkaavaihtohanskoilla, mutta siannahkaiset tuorkisvuorihanskat eivät ole ehkä kuitenkaan hellepäivänä se paras vaihtoehto. Lopulta tyydyin ajamaan hanskoitta, kun paikalliset fillariosakaupustelijatkin olivat päättäneet kaupustella hanskojaan jossain muualla. Eipa ollut siis mitään, mitä v**** k*****.

Hellekelillä hanskat ovat tärkeä ajomukavuutta ja turvallisuutta lisäävä varuste, varsinkin kun käsivammaisena puristusvoima tangosta ei ole mitenkää kaamea. Hikiset kädet muuttivat otteen tangosta liukkaaksi ja hikeä ei voi pyyhkiä silmistä kämmensyrjällä. Ketjutöiden ansiosta kasvoilta hien pyyhkimisen seuraus oli tiernapojista tuttu "murijaanein kuningas" -efekti olemuksessa. No hanskattomuus oli loppujen lopuksi varsin merkityksetön asia. Sainpa "redneck" -tyyppiseen rusketukseeni lisäväriä.

Asetuin kolmanteen lähtöriviin sijoittuakseni heti jonon etulinjan perään, mutta onnistuin tupeloimaan lähtökiihdytyksen ja jäin aika pahasti pussiin. Heti kohta murjaisin, ennen enismmäistä metsäylämäkeä pellolla, ketjut pakan ja takahaarukan väliin. Edessä oli pakkopysähtyminen ja vieläpä mahdollisimman huonoon paikkaan kovavauhtisen suoran keskelle. Takaatulijoilta sain ansaittua huutia, eiväthän he voineet ymmärtää syitä pakolliseen äkkipysähtymiseeni. Siinä ketjuja vapaaksi repiessäni (hanskoitta, tottakai) n. 100 kuskia kaahasi ohitseni. Tai siltä ainakin tuntui.

Lähdön tunnelmaa.
Sain sitten perkattua osan kilpakumppaneista lyhyillä leveämmillä osuuksilla, mutta alkupään kapealla polulla ohitus ei ollut niin simppeliä. Ilmeisesti juuri tuon hitaan möngerryksen takia säästin renkaani siinä kohden, missä kymmenet muut kuskit rikkoivat omansa. Niin myös toinen Kramppilainen Emil, jonka olin juuri saavuttamassa kun takarengas sihautti ilmansa pihalle. Emilillä ei ollut vararengasta tai pumppua, joten pysähdyin antamaan omani. Arvelin, että varman päälle kovaksi pumppaamani kumet kestäisivät loppuun asti, ja lisäksi M18 -sarjassa ajvalla Emilillä oli paljon enemmän hävittävää (Ajoi rengastöistä huolimatta sarjansa kolmanneksi). Valitettavasti siinä reppua kaivellessa toistui pellolla tapahtunut - jäin taas monikymmenpäisen kuskilauman ohittamaksi.

Lopulta olin taas liikkeellä ja meno maittoi. Selkiä tuli vastaan oikeastaan koko matkan aina maalimäkeen saakka, jossa hyvävoimaisena haastoin loppukiriin M18 voittajan, joka sitten kuitenkin osoittautui liian kovaksi palaksi ja hävisin kahdella sekunnilla.

Loppukiri. Tässä ollaan vielä snadisti edellä.
Varsinainen kisa meni ihan hyvin. Luulin olevani paremmassakin kunnossa, mutta loppujen lopuksi sain vain noin 8 minuuttia puristettua edelliseen ennätykseeni, joka ajettiin sateessa ja kurassa v.2012. Sijoitukseni ei tosin ole koskaan ollut näin hyvä, miesten yhden kierroksen 16. on epäurheilijamaisuuteeni nähden kohtuullinen suoritus.  Mutta kun katselin, miten Vastarannan veljekset ajelivat kahden kierroksen jälkeen maaliin, ikään kuin sunnuntaiajelullla (mitä retki kavereille varmaan olikin), niin oma suoritus ei enää tuntunut niin hyvältä.

Kun lopulta onnistuin suhteuttamaan ammattimiesten ja oman suoritukseni mittakaavat, niin kyllä tyytyväinen täytyy olla. Mutta aina on varaa parantaa, ja kun tutkiskelee M45 voittoaikaa, niin keski-iän lähestyminen muuttuu huonoksi verukkeeksi hissutteluun. Mukavinta tapahtumassa kuitenkin oli, kun vaimo ja tytöt olivat kannustamassa ja maalissa odottamassa. Tyttäreni ilmoitti minimaratonin menoa ihasteltuaan osallistuvansa ensi kerralla mukaan meininkiin.

Varmaakin varmempaa on ensi vuoden osallistuminen, vaikka joutuisin myymään pyöräni pois vuosi vuodelta kalliimmaksi käyvien osallistumismaksujen takia, p******.


ps. Tästä linkistä pääsee tutkimaan Finlandian reitin Stravan segmenttiaikoja, vaikka ei olisi palveluun edes rekisteröitynyt.

Ei kommentteja: