Imatra MTB 2013

-Voe eikökuvvaa tuosta niitä, sanoi tyylikkääseen vihreään Imatra MTB 2013 -paitaan pukeutunut henkilö kun tiedustelin kilpailunumeroiden noutamispaikkaa. Edellisen kerran kävin Imatralla, ja vieläpä Imatran Kylpylässä 21 vuotta sitten lumenveiston SM-kilpailuissa. Paikka oli silloin hoteinta hottia -uusi ja hieno. Ihan hyvin oli kylpylähotelli aikaa kestänyt. Parinkymmenen asteen lämmössä, loppukesän auringonpaisteessa luonnollisesti kaikki näyttää hyvältä.

Olimme perheen kanssa liikkeellä ja majailimme varsin hienossa Holiday Club Saimaassa. Lapset pääsivät kylpylään, rouva sai rentoutua hotellipalveluissa ja minä pääsin ajamaan kilpaa. Olipa kumma, että sattumalta juuri tänä viikonloppuna perhelomailu, nimenomaan Imatralla, alkoi kiinnostamaan.

Kisapäivän kuviot olivat tuttuun tapaan pelkkää katastrofia aamusta alkaen. Autosta hajosi virtalukko edellisenä iltana kun kävin hakemassa paikallisesta Mäkkäristä tankkausmateriaalia. Olihan toki oireita esiintynyt pitkin viikkoa, mutta olen pyrkinyt ajattelemaan optimistisesti. Siinä Mäkkärin pihalla parikymmentä minuuttia avaimia virtalukossa ravistellessani ja väännellessäni optimismi unohtui ja Hondan kabiini synkistyi armottomasta kiroamisesta. Avain kyllä meni virtalukkoon, mutta siinäpä se sitten olikin. Lopulta avain kääntyi ja kone hörähti käymään. Hotellin pihaan ajettuani reaktionnomaisesti nyppäisin avaimet pois, enkä tajunnut että sama ravistelu-nylkytys-kiroilusessio oli edessä aamulla.

 Päivän koittaessa sitten lähdin tohinalla ilmoittautumaan, mutta jotenkin erilaisissa auto- ja perheteknisissä kuvioissa tuhraantui koko aamupäivä ja lähtökarsinaan ennätin kaksi minuuttia ennen paukkua. Auton ovet jäivät auki, ja avaimet virtalukkoon kun en enää uskaltanut kääntää virtalukkoa nolla-asentoon. Virittelin vaihtokalsarit ratin päälle varkaita karkottamaan, ja ilmeisen toimiva systeemi olikin kun rottelo maaliintulon jälkeen löytyi niiltä sijoiltaan. Täytyypä ehdottaa vakuutusyhtiöön uutta,  M-koon boksereihin perustuvaa murtosuojausjärjestelmää.

Lähtölaukauksen jälkeen ajelin leppoisasti jonossa. Ensin hiekkatietä, sitten kapeampaa uraa, sitten polkua ja lopulta ääriteknistä kivikkorynkytysuraa. Tuota kivikkorynkytystä riitti kilometritolkulla ja jotenkin matkan edetessä ajo muuttui rennommaksi ja nopeammaksi. Lopulta pienen soratiesiirtymän jälkeen reitti jatkui helpommalla polulla. Roikuin pitkän matkaa Kuopion pyöräseuran väreissä ajelevan kuskin perässä. Välillä tein osani vetotyöstä, välillä jäin taas jälkeen. Lopulta mies valitteli heikkoa jalkaa, ja päätin jättää kaverin taakseni. Ensimmäisen kierroksen ajelin loppuun Venäläiskuskin peesissä. Miehellä oli voimaa vetää tasaiset pätkät hirmuista vauhtia, mutta teknisemmissä kohdissa pääsin aika nopeasti takarenkaalle.

Tiukkaa ylämäkeä ja kivikkoa Imatralla riittää. Kuva: Antti Pullinen

Toisen kierroksen kivikot menivät mukavasti, ja saimme kiinni mustiin pukeutuneen Canyonkuskin. Kivikkoröykytyksen päätyttyä tunsin pientä krampin poikasta pohkeessa. Muutenkin terävin veto tuntui kadonneen. Asia olisi saattanut korjaantua geelitankkauksella, mutta geelit olivat jääneet Hondan peräluukkuun kalsariansan virittelyn viedessä huomion valmistautumisesta. Sitkeilin venäläisen ja mustan kuskin perässä puoleenväliin toista kierrosta, mutta poistaessani takakiekkoon tarttunutta risua meni parivaljakko menojaan. Ajelin lopun kierroksen hyvässä seurassa, eli ihan issesseen. Ohitin jahtaamani venäläisen myöhemmin, kun hän oli joutunut rengashommiin. Ajattelin ensin, että harmi juttu, mutta kun käsitin sijoitukseni nousevan pykälällä, muuttui myötäharmitus varovaiseksi riemuksi. Maastopyöräilyynhän kuuluu myös tekniikka, eli kalusto pitää pystyä pitämään kisakuntoisena startista maaliin.

Ylämäet alkoivat tuntumaan jyrkemmiltä ja pitemmiltä kuin ensimmäisellä kierroksella, ja muutenkaan vauhti ei enää päätä huimannut. Jouduin pysähtymään myös huollossa, kun olin imaissut juomarepun sisällön tyhjäksi melkein heti toisen kierroksen alussa. Luojan kiitos en ahnehtinut kolmea kierrosta kun kahdellakin sai ajettua itseltään jalat alta. Kohta maalisuora jo häämöttikin ja otin "näyttävän" loppukirin mahtavan kannustuksen siivittämänä.

Kun tuloslistat saapuivat, huomasin ilokseni olevani sijalla kuusi. Kolmen viikon treenaamiseen sekä kesän kuntoon nähden varsin mukava sijoitus. 

Kun kaikki (keli, rata, huolto, päivän kunto) tuntui  itse kisassa natsaavan, jäi päivästä mukava olo, ja edes edessä oleva auton remontoiminen ei osannut harmittaa.

PS. Virtalukko ei suostunut enää kotona toimimaan edes kiroamalla, joten avainten pitäminen virtalukossa  koitui kotimatkan pelastukseksi. Sunnuntaina purin virtalukon ja vaihdoin muutaman kuluneen haittalevyn. Ihmeekseni onnistuin kokoamaan pulmalelua muistuttavan systeemin oikein ja toiminta oli taas uuden veroista. Eiköhän tuolla ainakin ensi vuoden Imatra MTB:n starttiin taas ajeta, paluumatkasta on vielä turhan aikaista puhua.